Visst tar vi till vänster!

Jos tuntisitte minut, olisitte luultavasti melko varmoja siitä, etten tule koskaan palaamaan Ruotsista takaisin. Mitä enemmän asiaa nyt itse mietin, sitä todennäköisemmältä tämä vaihtoehto alkaakin tosiaan tuntua. Katoamiseni tulee olemaan taattu.

Tulette nimittäin hämmästymään tulevien eksymisteni määrää. Minut paremmin tuntevat eivät tosin jaksa enää edes hämmästellä, sillä heille tämä on jo faktatietoa. Siksi he eivät enää annakaan minulle karttaa käteen missään olosuhteissa. Toistan: EI MISSÄÄN OLOSUHTEISSA. Paitsi että se olisikin kyllä kieltämättä ajanhukkaa, voisimme myös yhtä hyvin kävellä porukalla jo valmiiksi läheiseen koskeen. Itsekin tosiaan ihmettelen, miten joku pystyy eksymään kaikkialla. Ja siis tarkoitan tosiaan... kaikkialla.

Äitini joskus totesikin: "Ihme, ettet ole kadottanut vielä itseäsi!". Älä hei muuta sano.

Yläasteikäisenä ollessani kerran partioleirillä eksyimme ihan urakalla. Minulla oli ryhmämme ainoana mukana kompassi, jota tosin itse en osannut käyttää. Muut olisivat osanneet, mutta hukkasin sen. Alennustilani maksimoimiseksi kuljimme syksyisessä metsikössä koko yön pääleiriä telttoineen etsien ja aamun sarastaessa olin varma, että siinä vaiheessa jo entisiksi ystävikseni muuttuneet partiotoverit tekisivät minusta nuotiopuita. No, eivät tehneet. Eivät tosin seuraavalla kerralla enää halunneet minua ryhmäänsä, ihme juttu.

Ai niin, koulun hiihtopäivää yläasteella ei muuten kannata myöskään jättää ansiolistaltani pois. Hiihdimme silloisen bestikseni kanssa erinomaisen värikkäin nauhoin merkittyä 12 kilometrin pituista latukoneen auraamaa reittiä. Jossain kohden päätimme poiketa hieman sivuun lepäilemään, olihan hiihtäminen hei melkoisen raskasta puuhaa. Onnistuimmekin eksymään hienosti ihan kaksistaan. Koululle aikanaan palatessamme oli menossa melkoinen häslinki, kun opettajat olivat kokoontuneet kartoittamaan paikkoja, mistä lähteä meitä etsimään. Seuraavaksi olisivat kuulemma soittaneet poliisille. No, ei se mitään. Tällä kertaa meni nimittäin sikäli paremmin, että edellisenä vuonna olivat jo ehtineet soittaa vanhemmille, nyt eivät kerinneet.

Oj, jag ser dom! Nu ska vi gå rakt fram...

Viimeisin eksymiseni oli kuluvan vuoden tammikuussa Kuala Lumpurissa, missä yritin johdattaa paitsi itseäni, raukkamaisesti myös matkatoveriani harhaan. Reitin kohteeseen piti olla selvä, sillä tavoittelemamme Petronaksen kaksoistornit siinsivät aivan lähellä hotelliamme. Muuten hyvä, mutta ohjasin meitä jossain kohden aivan päinvastaiseen suuntaan. Onneksi itseäni välkympi ystäväni Ann ymmärsi viheltää pelin poikki ja raahasi meidät takaisin reitille. Kiitos tosiaan, Ann! Otetaan ensi kerralla vaikka heti se taksi?

Minulla on siis ehkä hieman syytä olla huolissani itsestäni. Valitettavasti ei kannata ehdottaa minulle ongelman ratkaisuksi tässä kohden esim. navigaattoria, sillä olen onnistunut eksymään myös sen avulla matkalla Tampereelta Espooseen. Vai olikohan se Vantaa? Kiitti Harri silti lainasta. No, toisaalta tietysti voin aina viitata koko tämän blogin itseäni melkoisen hyvin kuvaavaan pääotsikkoon ja todeta eläväni tosiaan teemani mukaisesti: elämäni on kertakaikkiaan yhtä seikkailua :) !

_________________________
I added cool smileys to this message... if you don't see them go to: http://s.exps.me