Strandliv vid Glansjö

Maaseudun totaalisessa rauhassa sijaitsevaan työpaikkaan suunnatessa on monia hauskoja puolia. Ihanat maatilan eläimet heiluttelevat häntiään, helttojaan ja saparoitaan aamureippaina aitauksissaan bussimatkan varrella, viime viikolla mukana oli myös identiteetistään ilmeisen epävarma hirvi. Toivottavasti Arla-maatilan lehmät selvisivät säikähdyksestä maidontuotantoa vähentämättä. 1500-1600-luvun kivikirkko reitin puolivälissä näyttää melkoisen hienolta aamun sarastuksessa. Harjoittelupaikkani bussireitin varrelle osuu myös muutama Finspångin kunnan 368:sta (!) järvestä, joten työpaikalle on jäänyt ihka oma järvialue viihtymistä varten. Pihapiiriäkin riittää tolkuttomasti, ja ovatkin sinne rakentaneet täydennykseksi myös omia lampia siltoineen. Idylliä uhkaavat tosin kuulemma valtaisat käärmemäärät alueella.

"Östgöta Trafiken - för dig som reser i länet"

Se, mikä sen sijaan ei ole niinkään miellyttävää on bussilinjan yksipuolisuus: yksi aamulla klo 6:14 Mogårdiin ja toinen klo 16:00 takaisin. Siinä päivän bussiliikenne. Näin ollen olen työhön aamukahdeksaan mennessäni löytänyt itseni aamukahvilta jo puoli seitsemän jälkeen. Eipä siinä kai mitään, kahvi on aina ollut valmiina ja juttuseuraakin löytyy yövuorolaisesta :) Pakko kyllä todeta, että siihen aikaan aivoni ovat täysin toiminnanohjauksettomassa tilassa, eivätkä kielitaitoalueet sen paremmin ole aktivointiaan hoitaneet. Huh, melko työlästä yrittää myös löytää välittömästi sosiaalisuusvaihde paikoilleen...

Det gäller att välja vad som är viktigt i livet...

Tänään työpäivä päättyi kello 13. Nopsaan kun laskette, havaitsette varmaan pienoisen ongelman yhtälössä koskien kotiinpääsyä. Yes, 3 tuntia bussin lähtöön. Mitäpä sitä +26-asteisena päivänä sitten muuta tekisi kuin suuntaisi järvelle. Käärmereservaattia uhmaten tälläsin itseni esilämmitetylle rantalaiturille ja laitoin musiikit soimaan korvakuulokkeista, jotten erottaisi mahdollista hassunhauskaa sihinää. Varmuuden vuoksi tömistelin säännöllisin väliajoin laituria. Reipas opiskelija tietysti myös lueskelee naamaansa aurinkorasvan puuttuessa punaiseksi kärventäessään alan kirjallisuutta ja näinhän tein toki minäkin. Tosin sillä variaatiolla, että aineisto makasi ensimmäisen 10 minuutin jälkeen leppoisasti vieressäni laiturilla pääasiassa ruskettumassa. Yritin kyllä pari kertaa ottaa vielä sen jälkeenkin mm. opparia varten mukaan ottamani monistenivaskan käteeni, mutten koskaan oikein saanut sitä varsinaisesti silmien tasolle. Miettikää nyt itsekin - järvimaisema vai monistenippu? O-ou, onpa vaikea valinta.

Ah, miten ihanan punainen naama.  B-)