Borta bra men hemma bäst

Olen palannut Finspångiin, tarkalleen sanoen noin puolitoista tuntia sitten. Tässä on ollut nyt siis reilu tunti aikaa istuksia yksinään tutun keittiön pöydän ääressä ja todeta, ettei olisi pitänyt käydä välillä kotona. Kaikki pikku seikkailijoiden opaskirjat puhuvatkin sitä vastaan, ettei reissaajan välillä kannata lähteä tervehtimään perhettä ja ystäviä moninverroin takaisin iskevän koti-ikävän vuoksi, ja nythän se tuli sekin todistettua. Näin on.

Paluulento oli varmasti tähän astisista varsin lukuisista lentomatkoistani kerta kaikkiaan kammottavin. Koneessa istuessani mietin, miksi ikinä lähdinkään tähän harjoitteluun. Norrköpingin kentällä aulassa bussia odottaessani katsoin lähtevien lentojen luettelosta, voisinko palata kotiin saman tien. En voinut. Kööpenhaminaan olisi päässyt, ja mietin voisiko sitä kautta palata Tampereelle. Bussi kuitenkin ehti paikalle ensin, ja nousin kyytiin. Bussissa mietin, voisinko ilmoittaa huomenna uuteen harjoittelupaikkaani, että skippaan tarjouksen ja palaankin takaisin Suomeen. Nyt istuessani pöydän ääressä kysymys tuntuu edelleen ikävästi ajankohtaiselta.

Lupaan odottaa silti huomisaamuun asti ja katsoa, saapuuko järki paikalle vai ei. Olisi varmaan suotavaa. Valitettavasti järkipuoli ei useinkaan ole omin juttuni ollut, joten mielenkiinnolla itsekin odotan seuraavaa käännettäni.

Toimenpide-ehdotustani odotellessa...